Elämä on vaikeaa. Sillä on tapana kolhia meitä monin mielikuviteksellisin tavoin. Toiset
selviävät elämän pitkospuista pienillä naarmuilla, ja toisiin se jättää suurempia, pysyviä
lommoja. Vaurioidumme. Pyrimme korjaantumaan, ja hetkellisesti ehkä onnistummekin. Ja
jos onnistumme elämään modernin yhteiskunnan mittareilla tyydyttävän ja onnellisen
elämän—pysymme hyväkuntoisina, omistamme asunnon ja kaksi autoa, teemme kovasti
töitä, jaamme elämämme sosiaalisessa mediassa ja ihmiset katsovat meitä ajatellen: ”Kylläpä
heillä menee hyvin!”—suurin kolaus kohtaa meitä kaikkia väistämättä lopussa. Kehomme
kuihtuu ja lopulta sammuu. Päädymme kaikki kasvotusten suuren Ei-toivotun kanssa. Usein
ennen sitä olemme saaneet todistaa myös muiden ihmisten, meille läheisten ihmisten,
kuihtumisen ja kuoleman. Mikä voisikaan olla suurempi vaikeus kuin elämästä itsestään
luopuminen?
Saatat viimeistään tässä kohdassa ajatella, miksi ihmeessä kirjoittaja aloittaa Mindfulness-aiheisen blogitekstin näin synkin sanoin. Saatat lukea tätä blogitekstiä juuri siksi, että haluat
onnellisemman ja rauhallisemman elämän, et synkkiä sanoja. Toisin kuin kirjoittaja kuvaa,
mielestäsi elämä on usein myös kovin hyvää. Sinulla on rakkautta. Sinulla on terveyttä ja
yltäkylläisyyttä enemmän kuin ihmiskunnalla koskaan aikaisemmin. Elintasosi on
huonoimmillaankin maailman huippuluokkaa. Vastarinnastasi huolimatta totuus on
kuitenkin, että noin 150 000 ihmistä ei herää enää huomenna. Sinä saatat olla yksi heistä.
Sanot: ”Ok. Hyväksyn,” ja esität samalla hiljaisen kysymyksen: ”Mutta mihin tämä toteamus
johtaa?” Tilanteen läheisempi tarkastelu paljastaa merkittävän löydöksen:
Elämän arvo syntyy kuoleman kohtaamisesta.
Jotta tämä lause ei jäisi tyhjäksi mietelauseeksi mielen tutkimattomiin kaikukammioihin,
avaan sen merkitystä. En siksi, että löytäisit totuuksia ja elämästäsi tulisi onnellisempaa ja
merkityksellisempää, vaan ravistellakseni sinut hereille. Ravistelen hellästi ja kevyesti, mutta
päättäväisesti. Teen sen nyt, jotta olisit valmiimpi kun elämä tulee ja ravistelee sinua toden
teolla.
Eräässä vanhassa tarinassa pyhältä mieheltä kysyttiin: ”Mistä ammennat rauhasi ja
mittaamattoman armollisuutesi?” Lyhyen hiljaisuuden jälkeen pyhä mies vastasi: ”Kun
herään aamulla, tunnen itseni mieheksi, joka ei ole varma elääkö iltaan asti.” Kysyjä katsoi
hetken aikaa pyhää miestä kuin halpaa makkaraa, ja esitti jatkokysymyksen: ”Mutta eivätkö
kaikki tiedä tämän?” Tähän pyhä mies vastasi: ”Kaikki todella tietävät tämän. Mutta hyvin
harvat todella tuntevat niin.”
Kukaan ei koskaan voi kastua sanasta vesi, tai tulla juovuksiin sanasta viini. Kun elämää tutkii
tarkkaan, tiedon ja kokemuksen välinen kuilu osoittautuu mittaamattoman suureksi. Tästä
myös Mindfulnessissa on osaltaan kyse: jättää tieto ääri-ilmiöksi ja tutkia kokemusperäisesti
asioiden todellista luonnetta. Formaalissa Mindfulness-harjoituksessa tämä lienee ilmiselvää,
mutta arkipäiväisen elämän tiimellyksessä tilanne saattaa tuntua toiselta. Koska juuri sinä luet
juuri tällä hetkellä Mindfulnessiin liittyvää blogitekstiä, on todennäköistä, että jossain
vaiheessa elämääsi olet unohtanut asioiden kokemusperäisen tutkimisen. Olet kadottanut
lapsenomaisen kyvyn nähdä taikuutta ja ihmeitä ympärilläsi, ja ajautunut arkipäiväiseen
tiedon ja rationaalisen ajattelun maailmaan. Lisäksi, mikäli näin on tapahtunut, on edelleen
todennäköistä, että kykysi ajatella on aiheuttanut sinulle stressiä, unettomia öitä, huolta ja
murhetta, psykologista kipua, eli lyhyesti sanottuna kärsimystä. Kaikeksi onneksi synkät sanat
eivät kerro koko totuutta, vaan viitoittavat tietäsi pois kärsimyksestä.
Kun kysyn sinulta yksinkertaisen kysymyksen ”Oletko sinä elossa?” toteat kysymyksen olevan
helppo ja vastaat automaattisesti ”Tietenkin olen.” En tyydy tähän vastaukseen, vaan joudun
esittämään tarkentavan kysymyksen: ”Voitko todella tuntea, että olet elossa?” Kehosi
todellinen tunteminen ei vaadi ajattelua. Totta puhuen, yksikin ajatus luo kuilun kehosi
tuntemisen ja itsesi välille. Formaalit kehoon liittyvät harjoitukset ovat erittäin hyödyllisiä,
mutta hyvä uutinen on, että et tarvitse erikseen aikaa harjoittelulle. Kehosi on mukanasi koko
ajan, halusit tai et. Se on käyttöliittymäsi elämään. Kaikki tuntemukset ja aistihavainnot, joita
se juuri nyt tarjoaa, ovat todellinen, läsnäoleva kokemuksesi elämästäsi. Tilanteesta riippumatta sinulla on aina mahdollisuus tuntea, miltä hengittäminen tuntuu, miten sydämesi lyö, ja kuinka sormissasi ja jaloissasi tuntuu usein kevyttä kihelmöintiä. Kehosi ei ole staattinen, vaan jatkuvassa muutoksessa oleva tapahtuma, jota sinä olet eturivissä tarkkailemassa. Sen tarkkailu ilman ajatuksia, edes pienen henkäyksen ajan, luo perusteet tuntea kehosi väliaikaisuuteen liittyvää syvää rauhaa. Pakonomainen tapasi ajatella rikkoo tuon rauhan hetkellisesti, mutta saat sen takaisin kun annat sen rikkoutua. Jos pyrit pitämään
rikkoontuneesta rauhastasi kiinni, sen sirpaleet haavoittavat sinua. Kuolema ja väliaikaisuus
esittäytyvät usein arkipäiväisessä elämässäsi asioiden muutoksena, loppuina ja uusina alkuina. Anna niille jakamaton huomiosi käyttöliittymäsi kautta.
Tarkkaile kehoasi. Tutki käyttöliittymääsi ilman pyrkimystä asioiden muuttamiseen. Mitä
ympärilläsi tapahtuu? Mitä tuntemuksia kehossasi nousee erilaisissa tilanteissa? Ovatko
aikataulut ja työpalaverit stressaavia? Koettelevatko lapsesi jatkuvasti rajojasi? Etkö saa yöllä
unta, koska huolestuneet ajatukset kuiskivat korviisi? Oletko tyytymätön omaan kehoosi?
Tunnetko kehosi hyväksi ja energiseksi? Oletko rakastunut? Oletko erityisen onnellinen juuri
nyt? Omista tunteesi. Älä anna ajatustesi vyöryttää onnettomuutesi tai onnellisuutesi syitä
muiden ihmisten tai elämäntilanteesi vastuulle. Katkaise kaula harhailevilta ajatuksilta
tiedostamalla ja sallimalla ne juuri sellaisena kuin ovat. Älä yritä estää. Älä pidä kiinni. Kun
palaat tähän epäformaaliin harjoitukseen päivittäin, tunneittain, tai jopa minuuteittain, voit
nopeasti havaita sen tyynnyttävän vaikutuksen. Tarkemmin sanottuna, kyseessä ei ole edes
epäformaali harjoitus, vaan oma elämäsi meditatiivisena prosessina. Niin pitkään kuin olet elossa, se ei koskaan keskeydy. Se kutsuu sinua astumaan lähemmäksi uudestaan, uudestaan ja aina uudestaan, myötätuntoisesti ja koskaan väsymättä.
Meditatiivinen prosessi, eli tietoinen läsnäolo tasapainottaa elämääsi. Elämän
ääritapahtumissa—suuren onnettomuuden ja pakahduttavan onnellisuuden hetkissä—
tietoisen läsnäolon merkitys korostuu. Paradoksaalisesti, tilanteissa, joissa sen merkitys
korostuu, se myös helpommin unohtuu. On tärkeää luoda itsellesi uusi tapa ankkuroitua
läsnäolevaan hetkeen ja sitä kautta palautua innokkaasti tutkimaan käyttöliittymääsi, palautua
omaan kehoosi. Älä tee tavasta harjoitusta, äläkä suorita sitä rituaalinomaisesti, vaan toteuta
se kerta toisensa jälkeen yhtä vaatimattomasti kuin otat kävellessäsi juuri tämän askeleen.
Suunnittelematta. Tulosten makeita hedelmiä odottamatta. Aluksi mielesi saattaa johdattaa
sinut päinvastaiseen suuntaan—ajattelemaan elämän kiireitä ja monikasvoisia ongelmia—
joten tarvitset ripauksen järkähtämättömyyttä. Voit kuitenkin nopeasti havaita, että kykysi
olla tiedostavasti läsnä on perimmäinen tyyni luontosi, jonka sisällä ajatusten valtameri vain
hetkittäin kuohahtaa. Luota siihen. Olethan oppinut myös kävelemäänkin.
Elämän arvo syntyy kuoleman kohtaamisesta. Sanat eivät kalskahda enää niin synkiltä. On
taianomaista ihmetellä kokemusta, jota ”elämäksi” kutsutaan, vain siitä syystä, että olet juuri
nyt elossa. Aloita kehostasi. Kokeile mitä muuta voit kehosi aistien kautta lapsenomaisesti
ihmetellä. Älä suhtaudu tähän meditatiiviseen prosessiin vakavasti. Leiki. Hymyile, jos siltä
tuntuu. Murjota, jos niin on parempi, mutta tee se tiedostaen. Älä erittele aikaa henkiseksi
harjoitukseksi ja todelliseksi elämäksesi, koska ympärilläsi hengittää kokonaisuus, jota sitoo
yhteen pysyvästi läsnäoleva nykyhetki. Väliaikaisuutesi on todellista ja kaunista tässä ja nyt.
Älä ajelehdi ajatustesi myrskyävään valtamereen, vaan anna oman itsesi väliaikaisuudelle
jakamaton huomiosi. Se on tarpeen. Se on tärkeintä. Koska sinähän jo luonnostasi tiedät
ihmisenä, että jakamatonta huomiota kutsutaan toisella nimellään rakkaudeksi.
Vierasblogin kirjoittaja on Jussi Niittyviita. Hän on kirjoittanut useita mieltä avartavia kirjoja meditatiiviseen elämäntapaan ja olemiseen liittyen. Hänen kirjoissaan korostuvat henkilökohtaiset kokemukset ja havainnot, joista välittyvät myös monet vanhojen viisausperinteiden opetukset.