• Jussi Niittyviita

Vierasblogi: Elämä meditatiivisena prosessina

Elämä on vaikeaa. Sillä on tapana kolhia meitä monin mielikuviteksellisin tavoin. Toiset

selviävät elämän pitkospuista pienillä naarmuilla, ja toisiin se jättää suurempia, pysyviä

lommoja. Vaurioidumme. Pyrimme korjaantumaan, ja hetkellisesti ehkä onnistummekin. Ja

jos onnistumme elämään modernin yhteiskunnan mittareilla tyydyttävän ja onnellisen

elämän—pysymme hyväkuntoisina, omistamme asunnon ja kaksi autoa, teemme kovasti

töitä, jaamme elämämme sosiaalisessa mediassa ja ihmiset katsovat meitä ajatellen: ”Kylläpä

heillä menee hyvin!”—suurin kolaus kohtaa meitä kaikkia väistämättä lopussa. Kehomme

kuihtuu ja lopulta sammuu. Päädymme kaikki kasvotusten suuren Ei-toivotun kanssa. Usein

ennen sitä olemme saaneet todistaa myös muiden ihmisten, meille läheisten ihmisten,

kuihtumisen ja kuoleman. Mikä voisikaan olla suurempi vaikeus kuin elämästä itsestään

luopuminen?


Saatat viimeistään tässä kohdassa ajatella, miksi ihmeessä kirjoittaja aloittaa Mindfulness-aiheisen blogitekstin näin synkin sanoin. Saatat lukea tätä blogitekstiä juuri siksi, että haluat

onnellisemman ja rauhallisemman elämän, et synkkiä sanoja. Toisin kuin kirjoittaja kuvaa,

mielestäsi elämä on usein myös kovin hyvää. Sinulla on rakkautta. Sinulla on terveyttä ja

yltäkylläisyyttä enemmän kuin ihmiskunnalla koskaan aikaisemmin. Elintasosi on

huonoimmillaankin maailman huippuluokkaa. Vastarinnastasi huolimatta totuus on

kuitenkin, että noin 150 000 ihmistä ei herää enää huomenna. Sinä saatat olla yksi heistä.

Sanot: ”Ok. Hyväksyn,” ja esität samalla hiljaisen kysymyksen: ”Mutta mihin tämä toteamus

johtaa?” Tilanteen läheisempi tarkastelu paljastaa merkittävän löydöksen:


Elämän arvo syntyy kuoleman kohtaamisesta.


Jotta tämä lause ei jäisi tyhjäksi mietelauseeksi mielen tutkimattomiin kaikukammioihin,

avaan sen merkitystä. En siksi, että löytäisit totuuksia ja elämästäsi tulisi onnellisempaa ja

merkityksellisempää, vaan ravistellakseni sinut hereille. Ravistelen hellästi ja kevyesti, mutta

päättäväisesti. Teen sen nyt, jotta olisit valmiimpi kun elämä tulee ja ravistelee sinua toden

teolla.


Eräässä vanhassa tarinassa pyhältä mieheltä kysyttiin: ”Mistä ammennat rauhasi ja

mittaamattoman armollisuutesi?” Lyhyen hiljaisuuden jälkeen pyhä mies vastasi: ”Kun

herään aamulla, tunnen itseni mieheksi, joka ei ole varma elääkö iltaan asti.” Kysyjä katsoi

hetken aikaa pyhää miestä kuin halpaa makkaraa, ja esitti jatkokysymyksen: ”Mutta eivätkö

kaikki tiedä tämän?” Tähän pyhä mies vastasi: ”Kaikki todella tietävät tämän. Mutta hyvin

harvat todella tuntevat niin.”


Kukaan ei koskaan voi kastua sanasta vesi, tai tulla juovuksiin sanasta viini. Kun elämää tutkii

tarkkaan, tiedon ja kokemuksen välinen kuilu osoittautuu mittaamattoman suureksi. Tästä

myös Mindfulnessissa on osaltaan kyse: jättää tieto ääri-ilmiöksi ja tutkia kokemusperäisesti

asioiden todellista luonnetta. Formaalissa Mindfulness-harjoituksessa tämä lienee ilmiselvää,

mutta arkipäiväisen elämän tiimellyksessä tilanne saattaa tuntua toiselta. Koska juuri sinä luet

juuri tällä hetkellä Mindfulnessiin liittyvää blogitekstiä, on todennäköistä, että jossain

vaiheessa elämääsi olet unohtanut asioiden kokemusperäisen tutkimisen. Olet kadottanut

lapsenomaisen kyvyn nähdä taikuutta ja ihmeitä ympärilläsi, ja ajautunut arkipäiväiseen

tiedon ja rationaalisen ajattelun maailmaan. Lisäksi, mikäli näin on tapahtunut, on edelleen

todennäköistä, että kykysi ajatella on aiheuttanut sinulle stressiä, unettomia öitä, huolta ja

murhetta, psykologista kipua, eli lyhyesti sanottuna kärsimystä. Kaikeksi onneksi synkät sanat

eivät kerro koko totuutta, vaan viitoittavat tietäsi pois kärsimyksestä.


Kun kysyn sinulta yksinkertaisen kysymyksen ”Oletko sinä elossa?” toteat kysymyksen olevan

helppo ja vastaat automaattisesti ”Tietenkin olen.” En tyydy tähän vastaukseen, vaan joudun

esittämään tarkentavan kysymyksen: ”Voitko todella tuntea, että olet elossa?” Kehosi

todellinen tunteminen ei vaadi ajattelua. Totta puhuen, yksikin ajatus luo kuilun kehosi

tuntemisen ja itsesi välille. Formaalit kehoon liittyvät harjoitukset ovat erittäin hyödyllisiä,

mutta hyvä uutinen on, että et tarvitse erikseen aikaa harjoittelulle. Kehosi on mukanasi koko

ajan, halusit tai et. Se on käyttöliittymäsi elämään. Kaikki tuntemukset ja aistihavainnot, joita

se juuri nyt tarjoaa, ovat todellinen, läsnäoleva kokemuksesi elämästäsi. Tilanteesta riippumatta sinulla on aina mahdollisuus tuntea, miltä hengittäminen tuntuu, miten sydämesi lyö, ja kuinka sormissasi ja jaloissasi tuntuu usein kevyttä kihelmöintiä. Kehosi ei ole staattinen, vaan jatkuvassa muutoksessa oleva tapahtuma, jota sinä olet eturivissä tarkkailemassa. Sen tarkkailu ilman ajatuksia, edes pienen henkäyksen ajan, luo perusteet tuntea kehosi väliaikaisuuteen liittyvää syvää rauhaa. Pakonomainen tapasi ajatella rikkoo tuon rauhan hetkellisesti, mutta saat sen takaisin kun annat sen rikkoutua. Jos pyrit pitämään

rikkoontuneesta rauhastasi kiinni, sen sirpaleet haavoittavat sinua. Kuolema ja väliaikaisuus

esittäytyvät usein arkipäiväisessä elämässäsi asioiden muutoksena, loppuina ja uusina alkuina. Anna niille jakamaton huomiosi käyttöliittymäsi kautta.


Tarkkaile kehoasi. Tutki käyttöliittymääsi ilman pyrkimystä asioiden muuttamiseen. Mitä

ympärilläsi tapahtuu? Mitä tuntemuksia kehossasi nousee erilaisissa tilanteissa? Ovatko

aikataulut ja työpalaverit stressaavia? Koettelevatko lapsesi jatkuvasti rajojasi? Etkö saa yöllä

unta, koska huolestuneet ajatukset kuiskivat korviisi? Oletko tyytymätön omaan kehoosi?

Tunnetko kehosi hyväksi ja energiseksi? Oletko rakastunut? Oletko erityisen onnellinen juuri

nyt? Omista tunteesi. Älä anna ajatustesi vyöryttää onnettomuutesi tai onnellisuutesi syitä

muiden ihmisten tai elämäntilanteesi vastuulle. Katkaise kaula harhailevilta ajatuksilta

tiedostamalla ja sallimalla ne juuri sellaisena kuin ovat. Älä yritä estää. Älä pidä kiinni. Kun

palaat tähän epäformaaliin harjoitukseen päivittäin, tunneittain, tai jopa minuuteittain, voit

nopeasti havaita sen tyynnyttävän vaikutuksen. Tarkemmin sanottuna, kyseessä ei ole edes

epäformaali harjoitus, vaan oma elämäsi meditatiivisena prosessina. Niin pitkään kuin olet elossa, se ei koskaan keskeydy. Se kutsuu sinua astumaan lähemmäksi uudestaan, uudestaan ja aina uudestaan, myötätuntoisesti ja koskaan väsymättä.


Meditatiivinen prosessi, eli tietoinen läsnäolo tasapainottaa elämääsi. Elämän

ääritapahtumissa—suuren onnettomuuden ja pakahduttavan onnellisuuden hetkissä—

tietoisen läsnäolon merkitys korostuu. Paradoksaalisesti, tilanteissa, joissa sen merkitys

korostuu, se myös helpommin unohtuu. On tärkeää luoda itsellesi uusi tapa ankkuroitua

läsnäolevaan hetkeen ja sitä kautta palautua innokkaasti tutkimaan käyttöliittymääsi, palautua

omaan kehoosi. Älä tee tavasta harjoitusta, äläkä suorita sitä rituaalinomaisesti, vaan toteuta

se kerta toisensa jälkeen yhtä vaatimattomasti kuin otat kävellessäsi juuri tämän askeleen.

Suunnittelematta. Tulosten makeita hedelmiä odottamatta. Aluksi mielesi saattaa johdattaa

sinut päinvastaiseen suuntaan—ajattelemaan elämän kiireitä ja monikasvoisia ongelmia—

joten tarvitset ripauksen järkähtämättömyyttä. Voit kuitenkin nopeasti havaita, että kykysi

olla tiedostavasti läsnä on perimmäinen tyyni luontosi, jonka sisällä ajatusten valtameri vain

hetkittäin kuohahtaa. Luota siihen. Olethan oppinut myös kävelemäänkin.


Elämän arvo syntyy kuoleman kohtaamisesta. Sanat eivät kalskahda enää niin synkiltä. On

taianomaista ihmetellä kokemusta, jota ”elämäksi” kutsutaan, vain siitä syystä, että olet juuri

nyt elossa. Aloita kehostasi. Kokeile mitä muuta voit kehosi aistien kautta lapsenomaisesti

ihmetellä. Älä suhtaudu tähän meditatiiviseen prosessiin vakavasti. Leiki. Hymyile, jos siltä

tuntuu. Murjota, jos niin on parempi, mutta tee se tiedostaen. Älä erittele aikaa henkiseksi

harjoitukseksi ja todelliseksi elämäksesi, koska ympärilläsi hengittää kokonaisuus, jota sitoo

yhteen pysyvästi läsnäoleva nykyhetki. Väliaikaisuutesi on todellista ja kaunista tässä ja nyt.

Älä ajelehdi ajatustesi myrskyävään valtamereen, vaan anna oman itsesi väliaikaisuudelle

jakamaton huomiosi. Se on tarpeen. Se on tärkeintä. Koska sinähän jo luonnostasi tiedät

ihmisenä, että jakamatonta huomiota kutsutaan toisella nimellään rakkaudeksi.


Vierasblogin kirjoittaja on Jussi Niittyviita. Hän on kirjoittanut useita mieltä avartavia kirjoja meditatiiviseen elämäntapaan ja olemiseen liittyen. Hänen kirjoissaan korostuvat henkilökohtaiset kokemukset ja havainnot, joista välittyvät myös monet vanhojen viisausperinteiden opetukset.


Tutustu hänen teoksiinsa tästä!

37 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki