Tämä blogikirjoitus kertoo 24 päivän digitauon viimeisistä päivistä ja siitä, mitä kokemus nettiriippuvuutta ja puhelinriippuvuutta vastaan on antanut ja mahdollisesti vienyt.
Blogikirjoituksen toisessa osassa kerroin, kuinka riippuvuuskäyttäytyminen palasi nopeasti osaksi arkea ja jouduin tarkastelemaan digitauon toteuttamista uudestaan. Otin taktiikaksi muokata ulkoisia olosuhteita suotuisammaksi, jotta ”sortumisia” käyttää digisisältöjä ei pääsisi tapahtumaan niin paljoa. Tämä on erityisesti alkuvaiheessa tärkeää, sillä rutiinissa tai riippuvuudessa toistamme samaa kaavaa, joka on iskostunut osaksi aivotoimintaamme. Se että digisisältöihin ei pääse käsiksi voi kuulostaa mekanistiselta ja lyhytaikaiselta ratkaisulta, eikä välttämättä ratkaise ”kaiken alla lymyävää todellista ongelmaa” tms., mutta se auttaa konkreettisesti luomaan uusia aivoyhteyksiä ja karsimaan pois vanhoja käyttäytymismalleja. Riippuvuudessa jokainen käyttökerta vahvistaa ja ylläpitää riippuvuuskäyttäytymistä ja näiden kertojen vähentäminen antaa paremmat mahdollisuudet irtautua riippuvuudesta myös muilla tasoilla. Aivojen muovaantuvuus (neuroplastisiteetti) toimii joka suuntaan – aikanaan muovautuvuus auttoi luomaan riippuvuuskäyttäytymisen ja nyt se auttaa irtautumaan siitä.
Behaviorismista voi olla montaa mieltä ja sen sovellettavuus vaihtelee kohteesta toiseen, mutta riippuvuuden muokkaamisessa sillä on mielestäni selkeä arvo. Jos mieltä ja halua ei ruokita enää palkinnoilla estämällä niiden saatavuus, alkaa ehdollistuma hälvetä ilman jatkuvaa toistoa. Tilalle voidaan luoda käyttäytymistä, joka on elämämme kannalta mielekkäämpää ja riittävän palkitsevaa, mikä vahvistaa uuden toimintatavan iskostumista. Behavioristinen lähestyminen ei kuitenkaan välttämättä yksin riitä nettiriippuvuuden taklaamiseen, vaan sitä pitää lähestyä myös introspektion eli sisäisen tutkiskelun, motivaatiotekijöiden ja merkityksellisyyden kautta (näistä lisää elokuun blogissa).
Ulkoisten olosuhteiden muokkaamisessa tärkeimmät tekijät kohdallani olivat esto-appin asentaminen älylaitteeseen (https://one-sec.app/) sekä laitteen säilyttäminen poissa silmistä ja käden ulottuvilta (yleensä toisessa huoneessa). Tiukensin myös digitauon raameja lisäämällä pikaviestimien käytön rajoituksia (Whatsapp, Messenger jne.). Nämä toivat toivottavan muutoksen ja ”sortumisia”, eli myönteisemmin kuvaten, ”kehon ja mielen vinoon menneitä mutta hyvää tarkoittavia adaptaatiokeinoja yrittää pitää olotila mieluisana ja turvallisena”, sattui huomattavasti vähemmän (vain kerta tai pari viikossa). Näinä muutamana hairahduksen hetkellä pyrin tarkastelemaan kokemusta tietoisuustaitojen eli mindfulnessin avulla – yksinkertaisesti olemalla läsnä ja havaiten ja kokien koko kokemus tuomitsematta käyttäytymistäni. Kovaa ehdottomuutta ja itseni ruoskimista en taukooni tuonut enkä suosittele sitä sinullekaan.
Mistä jäin paitsi – ”jäätävä FOMO”?
Suurin ongelma digitauolle jäämisessä lienee pelko siitä, että jää paitsi jostain (eng. muotitermi: fear of missing out). Tärkeintä on havaita ensinnäkin mistä on kyse – pelosta. Vanha kunnon pelko, josta kumpuaa niin suuri osa ihmisen käyttäytymisestä. Tässä tapauksessa pelko tylsistymisestä, pelko sosiaalisten suhteiden rappeutumisesta, pelko ”loopista ulos jäämisenä”, hylätyksi tulemisen pelko, pelko siitä ettei tiedä reaaliaikaisesti mitä missäkin päin maailmaa tapahtuu, pelko siitä ettei tiedä mistä meemeistä ja muusta tärkeästä muut jutustelevat, pelko siitä että joutuu kohtaamaan itsensä intiimimmin, pelko siitä että joutuu kohtaamaan muita ihmisiä intiimimmin, pelko siitä ettei olotila ole jatkuvasti virittynyt, pelko siitä ettei tiedä mitä tehdä vapautuvalla ajalla. Tärkeää on havaita itse omalla kohdallaan, mitkä pelkotekijät ovat taustalla vai onko riippuvuuteen vain huomaamattaan ajautunut ilman sen syvempiä syitä. Lopullinen ratkaisu pelkoon ei ole rakentaa lisää harhautuksia ja pakoilua, vaan kohdata pelko ja kokea se syvällisesti. Siitä seuraava askel on kohdata se mitä on pelännyt, oli se sitten itsensä, ihmissuhteensa, epämiellyttävän olotilansa tai mitä vain. Tämä voi olla astetta syvällisempi retki, mutta olen vakuuttunut siitä, että nettiriippuvuus tai mikä tahansa riippuvuus vain pyrkii lykkämään tätä retkeä ja kun retkelle on kerran lähtenyt, pyrkii riippuvaisuuden kyllästämä mieli jatkuvasti harhauttamaan polulta ja houkuttellemaan palaamaan takaisin. On vaikea päästää irti - mistä tahansa. Yleensä emme syvällisesti pelkää tuntematonta, vaan tunnetusta irti päästämistä.
On vaikea päästää irti - mistä tahansa. Yleensä emme syvällisesti pelkää tuntematonta, vaan tunnetusta irti päästämistä.
24 päivän (ja sitä seuranneiden viikkojen, jolloin olen jatkanut taukoa) tunsin akuutisti yllä mainittuja pelkoja vain alkuvaiheessa ensimmäisen viikon ajan . Kun tarkastelin viikoittain mistä olin jäänyt paitsi, huomasin että en yhtään mistään. Totta, en vastaillut viesteihin nopeasti ja jäin paitsi isosta läjästä uutisia, linkkejä, meemejä ja pinnallisia keskusteluja, mutta en totta puhuen kaivannut näistä mitään jälkikäteen. Tauko mahdollisti nähdä näiden touhujen pinnallisuuden ja ohuuden. Mistä jäin paitsi ei toki ollut täysin arvotonta, mutta kun sitä vertaa siihen mitä sain, en vaihtaisi aiempaa digisykkeessä elämistä takaisin enää mistään hinnasta, vaikka sen houkutus on yhä tunnettavissa mielessä ja kehossa.
Digitauon hedelmät – mitä hyötyä digitauosta oli?
Tauon suurin anti on ollut siinä, että olen voinut nähdä ja tuntea millaista elämä voi olla ilman jatkuvaa digitulvaa. Siitä onkin jo aika monta vuotta, kun sellaista on saanut pitemmän jakson kerralla kokea. Alla on kiteytetysti tärkeimpiä havaintojani.
Vähemmän ärsyyntymistä, ylivirittymistä ja levottomuutta
Tuntuu kuin ”kaistaa olisi vapautunut” eri kognitiivisille toiminnoille. Muisti ja ajatus toimivat selkeämmin.
Stressitaso on laskenut
Jatkuva ajatus- ja kehonrutiini, joka ehdottaa digisisältöjen tarkastamista on vähentynyt merkittävästi
Aikaa on säästynyt itselle merkityksellisille asioille, mukaan lukien levolle
Lepo- ja palautumistoimet oikeasti palauttavat. Aiemmin älylaite yritti täyttää tätä aukkoa onnistumatta siinä.
Läsnäoloni laatu ja määrä ovat parantuneet ihmisten (esim. perheen kanssa) selkeästi
Tärkein näistä on tietoisen läsnäolon laadun ja määrän lisääntyminen. Tietoisesti voi olla läsnä myös riippuvuustilassa (periaatteessa missä tahansa tilassa), mutta jotenkin läsnäoleminen on tullut helpommaksi. Tämän vaikutusta olotilaan ja elämään ei voi aliarvioida. Joko elämää eletään tässä ja nyt tai sitten sitä paetaan jonnekin muualle kuten digihoukutuksiin. Eivätkö digihoukutukset voi olla myös osa normaalia elämää? Kyllä voivat, mutta on tehtävä itselleen teräksisen selkeäksi, tuoko kukin digisisältö elämään jotain tarpeellista, merkityksellistä, oleellista tai edes oikeasti miellyttävää. Digisisällöt houkuttelevat ja imevät magneetin lailla puoleensa kuin ne olisivat mahtaviakin elämänkokemuksia, mutta kerta toisensa jälkeen käy toteen, että kokemus digisisällöstä ei ole yleensä kovin häävi. Se on kuitenkin usein ”riittävä”, ainakin siinä mielessä että haluaa nuokkua elämänsä läpi puoliunessa, haamumaisesti haahuillen etsien merkityksellisyyttä ja täyttymyksen tunnetta vääristä paikoista (puhun vain omasta puolestani). En tiedä onko elämä perustavanlaatuisesti kaikille ihmisille arvokkaampaa ilman digisisältöjä tai tyytymällä pienempään määrään niitä, mutta tiedän omalta kohdaltani, että elämä ilman jatkuvaa addiktiivista informaatiotulvaa on ”arvokkaampaa”.
Merkityksellisyys
Kaiken ei elämässä tarvitse olla merkityksellistä ja ihmeellistä. Merkityksellistä ja jopa ihmeellistä voi kuitenkin olla mikä tahansa asia. Esimerkiksi lounaan syöminen ilman älylaitetta voi olla merkityksellisempää kuin älylaitteen kanssa. Kahvista nauttiminen sohvalla ilman mitään muita häiriötekijöitä voi olla arvokkaampaa kuin älylaitteen kanssa. Arkinen keskustelu perheenjäsenen kanssa voi olla merkityksellisempää kuin sama asia älylaitteen kanssa. Itselle mieluisan kirjan lukeminen voi olla syvällisempää kuin nopeiden uutispalojen selaaminen ja loputon uutisten skrollaaminen. Voimme verrata: Onko älylaitteen käyttö jossain hetkessä esimerkiksi hyvinvoinnille parempi ja elämälle merkityksellisempi ja oleellisempi kuin jokin vaihtoehtoinen tekeminen tai vain pelkkä oleminen tekemättä mitään. Syvällinen läsnäolo siinä mitä tällä ihmisen käyttöliittymällä tehdään (fyysinen keho kaikkine aisteineen ja tunteineen) toteutuu helpommin ja paremmin asioissa, jotka eivät muistuta addiktiivista älylaitteen loputonta selaamista. Kehomme ja mielemme yhdessä ovat uskomaton käyttöliittymä - ihmiskokemuksen jatkuva rajoittaminen pieneen näyttöön ja mielen tasolle on banaalia jos mahdollisuus olisi muuhunkin.
Valintamme
Hyvin pitkälti me itse valitsemme, minkälaisia sisältöjä (ei vain digitaalisia) ja kokemuksia otamme elämäämme. Oleellisen ja merkityksellisen löytäminen voi olla jatkuvaa pohdintaa ja eri asioiden painottelua. Voin tehdä a, b, tai c -asiaa, joten minkä valitsen? Näiden valintojen ei tarvitse olla suurilentoisia voimavaroja vieviä pohdintoja ja täydellisyyden tavoittelua, vaan rentoa ja intuitiivista liikettä kohti sitä, minkä koemme tunne- ja mielentasolla sopivaksi valinnaksi. Joskus sopiva valinta tukee omaa ja muiden hyvinvointia, joskus ei. Hiljalleen kun teemme pieniä ratkaisuja kohti elämän makuisia valintoja ja kohti sitä mikä on meille oleellista ja merkityksellistä, huomaamme elämämme ehkä muuttuneen kohti niitä arvoja ja elämän merkitystä, jota tässä lyhyessä ajassa maan päällä haluamme toteuttaa. Usein tämä on myös liikehdintää kohti epämiellyttävyyttä, itsensä kohtaamista, muiden kohtaamista, tyhjyyden kohtaamista, kaiken merkityksen kohtaamista sekä yksinkertaisimmillaan jonkin haastavan kohtaamista. Syvälliset ja maukkaat kokemukset sekä flow-tilat syntyvät yleensä sellaisista toimista, harrastuksista ja läsnäolosta, jossa itseä haastetaan jollain tasolla (fyysisesti, taidollisesti, tunnetasolla, mielen tasolla jne.). Tällaiseen toimintaan tarttuminen herättää usein kitkaa ja vastustusta mielen tasolla, mutta myöhemmin olemme kiitollisia siitä, että emme valinneet mukavuudenhaluisinta ja helpointa ratkaisua. Älylaite sisältöineen on hankala juuri siksi, että se tarjoaa hyvin houkuttelevassa paketissa helppoa ratkaisua, joka ei vaadi itseltä mitään. Tämä ei välttämättä ole väärin tai huono asia, mutta itselle on syytä tehdä selväksi, kuinka paljon tällaista elämäänsä haluaa ja mille vaihtoehtoisille asioille kääntää samalla selkänsä.
Valintojen tekeminen ei tarkoita sitä, että elämää pitäisi suorittaa ja että "hauskaa ei saisi pitää". Pinnalliset ja primitiivisimmät halumme eivät kuitenkaan yleensä ohjaa meitä siihen tilaan, mihin toivoisimme pääsevämme halujen jatkuvalla täyttämisellä. On paradoksaalista, kuinka vähän halun täyttäminen usein antaa - erityisesti digisisältöjen kanssa.
Digitaalisesta analogiseen – eihän tässä näin pitänyt käydä?
Tauon loppupuolella huomaan muutamia seikkoja. Olen vähentänyt radikaalisti digisisältöjen käyttöä ja se on tuntunut vähintäänkin hyvältä. On kuitenkin selvää, että noin kuukauden tauolla muutos ei ole läpikotainen ja transformatiivinen. Huomaan tuovani huomioni digitaalisten sisältöjen sijaan analogisiin sisältöihin. Tiedättehän, niihin perinteisiin kuten printti-Hesariin, aikakauslehtiin ja kirjoihin. Viimeistään tässä vaiheessa joku huokaa, mikä näissä nyt on muka vikana!? Laadullisesti nämä perinteiset analogiset sisällöt sekä myös median muoto (printatun lukeminen on kognitiivisesti hyvin erilaista kuin verkossa vilistävät hypertekstit ja somen loputon skrollaus älylaitteella) ovat mielellemme parempi valinta kuin digisisällöt. Tässä päädytään vain helposti siihen, että toisen riippuvuuden tilalle tulee toinen. Aikoinaan lapsi jäi huomioimatta, kun isi katseli aina tv-uutisia tai mutusteli ruokaansa sanomalehden takana. Mikä tahansa tekeminen voi olla välttelytoimintaa vallitsevasta hetkestä. Välttelytoiminta, oli se sitten työnteko, viihde, lohtusyöminen, juominen, siivoaminen, sivistäminen tai mitä vain, on psyykkeemme yritys päästä miellyttävämpään ja tasapainoisempaan tilaan kuin mitä jokin arkinen tylsä, stressaava tai tyhjäksi koettu hetki tarjoaa. Se on kehomielemme yritys palauttaa olomme siedettäväksi erilaisilla tekemisillä ja erilaisilla olotiloilla. Tämä palauttaminen on niin toimivaa, että se voi johtaa riippuvuuteen asti.
Nettiriippuvuudesta uusiin riippuvuuksiin?
Digitaalisesta analogiseen kuvaa sitä, että rutiininomainen iskostunut käyttäytyminen ei ole vielä hellittänyt ja / tai riippuvuus muuntaa vain muotoaan. Juurisyy säilyy. (Toki voihan olla, että riippuvuuden ”syy” on yksinkertaisesti riippuvuustoiminnan jatkuminen eikä mikään syvällisempi). Juurisyy voi olla tämän hetken läsnäolon välttely, itsensä välttely tai muiden välttely. Kuljetaanko digitauoissa siis ojasta allikkoon? Ei mitään uutta auringon alla? On vielä liian varhaista käydä kovin kyyniseksi, koska vaikka riippuvuuden kohde muuttaakin muotoaan, muuttaa se muotoaan vahvemmasta ja haitallisemmasta riippuvuudesta kevyempään ja hyödyllisempään. Monelle tämä riittää eikä usein riippuvuudeksi edes koeta jotain rutiininomaista tekemistä, jos se on vain hyödyllistä ja mielekästä. Henkilökohtaisesti itseäni kuitenkin kiinnostaa täysi vapaus mielen urautumista, riippuvuuksista ja muista kommervenkeistä (kesälukemiseni on muuten Don Quijote, joten jos otan muutaman siipiratasiskun utopistisen vapauden tavoittelulla, niin ymmärrystä kiitos!). Jos ei muuten, niin nähdäkseni vain onko tällainen vapaus edes etäisesti mahdollista vai pelkkää haihattelua.
Vaikka huomaan siirtyneeni paikkailemaan analogisilla sisällöillä tietynlaisia hetkiä, jotka aiemmin täytettiin turhalla digisisällöllä, on muutos ollut kannattava. Nimittäin nyt tuntuu siltä, että minulla on oikeasti kaistaa ja mahdollisuus käsitellä paremmin sitä myyttistä juurisyytä paremmin, joka johtaa tällä hetkellä analogisten sisältöjen pariin. Nettiriippuvuudessa tuntui, että kaikenlainen syvällinen tarkastelu oli huomattavan haastavaa. Läsnäolo eri tilanteissa oli haastavampaa. Lisäksi analogisiin sisältöihin uppoutuminen ei tunnu tuottavan mitään uupumuksen tai aivosumun kaltaista tilaa. Tämä muuntunut riippuvuus on myös erilaista luonteeltaan – se on huomattavasti heikompi riippuvuus. Huomaan, että riippuvuuskäyttäytymistä esimerkiksi stressaantuneena tulee paljon vähemmän kuin digiriippuvuuden kanssa ja analogisen sisällön (esim. lehden) kesken jättäminen ja laskeminen pois päiväksi tai pariksikin on suhteellisen helppoa. Digisisältöjen kanssa älylaitteen näpläämättä jättäminen oli vaikeaa edes pariksi kymmeneksi minuutiksi. Olen myös havainnut itsessäni kaavan, jonka olin jo hetkeksi unohtanut. Riippuvuuteni taitaa kohdistua mihin tahansa informaatio- ja ärsyketarjontaan. Mistä tahansa voi olla "riippuvainen", mutta riippuvuuden vaikutusten havainnointi voi olla joskus hienovaraista puuhaa, etenkin jos riippuvaisuus on sosiaalisesti hyväksyttävää ja jopa jollain tasolla hyödyllistä. Digitauko on mahdollistanut eräänlaisen paluun normaalimpaan mielen ja kehontilaan, jossa perinteisiä ongelmia ja juurisyitä pystyy paremmin havainnoimaan ja käsitellemään. Aiemmin digisisällöt ja nettiriippuvuus loivat hyvin raskaan seittimäisen harson näiden eteen. Elämä ei muutu digisisältöjen poistamisella tai vähentämisellä täydelliseksi, mutta digitauko aukaisee raon keskittyä olennaiseen, merkitykselliseen ja hyvinvoinnin kannalta parempaan.
Kiitos lukija jos olet kahlannut kolmen blogikirjoituksen läpi digitaukoni kokemuksista. Luen mielelläni sinun kokemuksistasi aiheen parissa (digiuupumus, nettiriippuvuus, puhelinriippuvuus, digitauko). Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen joonatan@avaravalmennus.fi
Kirjoitan elokuussa blogiini vinkkejä onnistunutta digitaukoa varten. Heinäkuussa älylaitteeni on joen pohjassa viilentymässä ja aion keskittyä vain olemiseen, antaen kuitenkin huomiotani sopivalle määrälle analogisia sisältöjä. Jos on hankala keksiä tekemistä lomalle, niin vilkaise parin vuoden takainen blogikirjoitukseni mindfulness-ohjaajan vinkeistä kesänviettoon