Tänä syksynä Avara Valmennus on ryhtynyt tarjoamaan aikaisempaa enemmän joogapalveluita niin yrityksille kuin henkilöasiakkaillekin Avara Joogan nimellä yhteistyössä joogaohjaaja Hannele Savelan kanssa. Uusi joogasali avattiin juuri Oulun keskustaan ja koin, että voisi olla mielenkiintoista avata blogin lukijoille, miksi mindfulness- ja työhyvinvoinnin ohjaaja panostaa myös joogan tarjontaan.
1000 erilaista joogaa
Jooga on valtavan laaja konsepti ja vaikuttaa siltä, että jooga tarkoittaa jokaiselle harrastajalle ja joogaohjaajalle hieman, tai huomattavan suuresti eri asiaa. Joogaa on mahdoton määritellä tarkalla mutta yleispätevällä tavalla, eivätkä esimerkiksi historialliset määritelmät (mm. monet vanhat Intian niemimaalla tuotetut joogaan liittyvät kirjalliset lähteet) tai modernimpien joogamestareiden opit auta tiivistämään joogaa lyhyeen muotoon. Joogasta on tullut nykypäivään mennessä toisinaan liian laaja ja pöhöttynyt käsite sisältäen melkein mitä vain, ja toisinaan tiukkoihin koulukuntaisiin näkemyksiin käpertynyt käsite, jossa muutokselle ja uudistumiselle ei aina sijaa löydy. Tulkinnanvaraisuus on myös vahvasti aina läsnä erilaisia määritelmiä selatessa.
Selkeyden vuoksi keskityn tässä kirjoituksessa vain asanaharjoitukseen (ja omaan ymmärrykseeni siitä), eli siihen suurelle yleisölle tuttuun asento- ja liikeharjoitukseen, jota pääsääntöisesti joogasaleilla harjoitetaan. Vaikka joogasta jättäisi pois filosofiset, itsetuntemukseen ja jonkinlaiseen "henkisyyteen" liittyvät aspektit, on fyysisenäkin harjoituksena joogassa eroja niin paljon kuin on ohjaajiakin. Sama tilanne on tuttu mm. eri itsepuolustus- ja kamppailulajien kirjossa. On traditionaalisempia perinteistä ammentavia lajeja, moderneja lajeja sekä näiden sekoituksia, vaikka maallikolle kaikki voivat vaikuttaa enemmän tai vähemmän toisen ihmisen mätkimiseltä. Saman lajin sisälläkin jokainen ohjaaja tekee harjoituksista erilaisia omien näkemystensä, mieltymystensä ja päämääriensä mukaisesti. Toiset ohjaajat keskittyvät täysin harjoituksen "fyysisiin aspekteihin" ja erityisesti kehon terveyteen ja toiminnallisuuteen. Toiset korostavat "henkisiä päämääriä", jotka on omaksuttu yleensä ohjaajan suosimasta ajatus- ja idearakennelmasta (vain yhtenä esimerkkinä joogassa mm. Patanjalin joogasutran filosofia), tai esimerkiksi traditioiden sekoituksesta (vaikkapa vähän zeniä, ripaus positiivista psykologiaa ja kylkeen vielä erilaisia mausteita uushenkisyyden laajasta kirjosta). Jotkut joogaohjaajat taas sisäänrakentavat melkein kuin huomaamatta fyysiseen harjoitukseen "henkisiä aspekteja", puhumatta varsinaisesti sanallakaan ohjauksen takana mahdollisesti vallitsevista filosofioista tai näkemyksistä. Vähemmän puhetta ja enemmän tekemistä -tyylistä ohjausta siis! Mielestäni mikään näistä joogan ohjaustyyleistä ja sisällöistä ei ole absoluuttisesti parempi tai "toimivampi", vaan ne sopivat erilaisille ihmisille, eri tarpeisiin ja eri vaiheisiin elämässä.
Joogan fyysisyys ja terveys
Harjoitan itse mieluiten hieman fyysisesti raskaampaa joogaa, jossa yleensä hikoillaan paljon, vaaditaan lihastyöskentelyä sekä mm. tasapainoa. Suosimani jooga ei siltikään ole lähellekään fyysisimmistä tai akrobaattisimmista joogatyyleistä. Ehkä joku päivä harjoitus vie entistä vaativampaan fyysisempään suuntaan kehon voimistuessa, mutta se ei ole minulle päämäärä tai tavoite. Kehon aktiivinen ja dynaaminen käyttäminen vastaavat minulla henkilökohtaisesti kehon terveydellisiin tarpeisiin. Askel askeleelta oman aikansa ottaen, mm. selkäongelmani helpottuvat, opin käyttämään kehoani taitavammin ja voimatasoni sekä notkeuteni kehittyvät. Voisinko kehittää näitä samoja asioita "tehokkaammin" ja "nopeammin" jonkin muun liikuntaharrastuksen parissa? Useasti vastaus on kyllä (ei kuitenkaan aina), mutta lajin kovuus ja tehokkuus eivät ole asioita , jotka ovat minut joogan parissa kaikki harrastamani vuodet pitäneet. Joogankin parista löytyisi paljon liikkeitä, joilla kehoa voisi rakentaa nopeammin ja "tehokkaammin", mutta huomaan hakeutuvani tällaisen haastamisen pariin vain ajoittain. En näe paljoa itseisarvoa ääriin viedyssä tehokkuudeessa, tuottavuudessa, maksimoisessa ja suorittamisessa. Minulle ne ovat pääsääntöisesti vain houkuttavia lupauksia "paremmasta elämästä", "hyväksynnän hakemisesta" tai "nuoruudessa opitusta päälle jääneestä tavasta pyrkiä olemaan paras, voimakkain ja näyttävin. Valitettavaa tällaisissa lupauksissa kohdallani on niiden harhaisuus. Parempi elämä ja merkityksellisyys eivät kumpua kohdallani fyysisestä jumppaamisesta ja "itsensä voittamisesta", vaikka perushyvinvoinnin edellytyksenä olisikin hyväkuntoinen keho. Hyväksynnän saaminen itseltä ja muilta päästessään erilaisiin tavoitteisiin liikunnallisesti tai tiettyyn kehomalliin pääseminen ovat yleensä hetkellinen lohtu jonkin tyhjyyden kompensoimiseksi elämässä - yleensä heti on kiikarissa uusi tavoite ja tietynlaisessa mielikuvien oravanpyörässä juokseminen jatkuu. Mieluummin keskityn kysymään itseltäni miksi yritän saada itseltäni tai muilta hyväksyntää ja mitä varten, kuin täyttää loputonta aukkoa jonkinlaisella sijaistekemisellä ja touhuamisella, johon liikunta sekä urheilu loistavasti kelpaavat tavoitteineen, edistymisineen ja "paremmaksi tulemisineen". Näen ja ymmärrän, että näillä motivaattoreilla voi olla monille suurempaa itseisarvoa ja jopa hyveellisyyttä kuin itselleni eikä se haittaa mitään - meistä jokainen on erilainen. Itselleni syvimpien motivaattoreiden etsiminen, tunnistaminen ja tunnustaminen ovat tärkeä osa lajin valintaa sekä sitä, millaisia laadullisia ominaisuuksia lajissa tekeminen pitää sisällään.
Jooga, keskittyminen ja tietoinen läsnäolo
Jos joogaharjoituksen terveydellinen ja kehon muotoon vaikuttava vaikutus ei olekaan itselleni niin syvällisen tärkeää, niin mikä sitten on? Joogaharjoitukseeni on rakennettu sisään elementtejä kuten rytminen hallittu hengitys, katseen meditatiivinen keskittäminen sekä mahdollisimman vakaan, valppaan mutta mukavan harjoitustavan ja asanan (asento) muodon löytäminen, jotka kaikki edistävät vahvasti yhtä asiaa. Nimittäin keskittymisen tilassa (ja erityisesti oman huomion keskittämisen tilassa) olemista. Joogan eri tekniikoilla ja asenteilla keho, hengitys ja mieli ikään kuin voivat vetää yhtä köyttä, jolloin läsnäolo kokonaisvaltaisessa kokemuksessa tässä hetkessä on vahvempi. Tämä voi toisinaan olla hyvin miellyttävä kokemus, joskin ollakseen tietoisesti läsnä, ei minkäänlaista "miellyttävyyttä" tarvitse esiintyä. Läsnä voi olla myös hyvin epämiellyttävissä tiloissa, joissa keho, hengitys ja mieli tekevät kaikkea muuta kuin vetävät yhtä köyttä. Tällöin ollaan eräänlaisena koko kokemuksen todistajana tai katselijana havaiten epämiellyttävyys (tai paremminkin sen että itse tulkitsee "epämiellyttäväksi" erinäisiä aistikokemuksia ja ajatuksia) ja antaen sen olla osa hetkeä. Totta toki on, että kun keho ja mieli vastustavat ja hengitys ei ole syvä ja vakaa, tietoisessa läsnäolon tilassa oleminen on harvinaisempaa. Joogassa on tyypillistä, että hyväksyen oman kehon, hengityksen ja mielen tilan juuri sellaisina kuin ne kullakin hetkellä ovat, voidaan syventyä paremmin myös läsnäoloon eikä pompata esimerkiksi mielen tasolla heti tulevaisuuteen tai toiveajatteluun (voi kunpa olisin notkeampi, voimakkaampi jne. - samalla pakoillen tai tuomiten tämän hetken ja itsensä). Tämä itsensä vähättely, tuomitseminen ja syyttely sekä paremman, kauniimman ja ylevämmän "minän" sekä kehon tavoittelu ovat osa melkein kaikkien elämää esiintyen eri yhteyksissä eri voimakkuudella. Mielestäni joogaharjoitus voi auttaa tasapainottamaan tätä taipumusta. Itse asiassa tämä sisäinen ja kehollinen kamppailu ja siitä tietoiseksi tuleminen ja asteittainen hyväksyminen on joogaharjoitus! (Enkä tarkoita tässä, että tämä "kamppailu" tulisi jotenkin voittaa tai hävitä, pelkkä sen tiedostaminen riittää)
Onko tämä huonoa joogaa?
Joogaharjoitus ei mene "huonosti" jos mieli ja keho vastustavat matolla. Joogaharjoitus ei mene huonosti jos oma suoritus ja tila eivät ole sama tai parempi kuin viime harjoituskerralla tai jos muut tunnille osallistujat näyttävät "suoriutumaan paremmin". Olemme juuri siinä missä olemme, sitä mitä olemme - miten voisimmekaan olla mitään muuta ja missään muualla? Tähän tilaan kohdistamalla arvottamista ja tuomitsemista kertoo siitä, että keho, hengitys ja mieli eivät vedä yhtä köyttä. Arvottamista ja tuomitsemistakaan ei tarvitse tuomita, vaan jatkaa rauhallisesti harjoittamista ja olla läsnä "epätäydellisyyden" (mitä ikinä sekään on, lienekö vain taas jälleen yksi mielikuva eli mielikuvituksen tuotetta) kanssa. Joogaharjoitus ei ole myöskään lupaus siitä että epätäydellisyys loppuu ja keho, hengitys sekä mieli varmasti vetävät yhtä köyttä kunhan vain harjoittelee ahkerasti - työn raatajan palkinto universumilta, papukaijamerkki hyvästä efortista. Vaikka usein keho ja mieli muuttuvat ajan ja harjoituksen myötä, on motivaattorina "enemmän harjoitusta" harhainen, jos kuvitellaan että harjoitus poistaa elämän ongelmat ja tuo onnellisuuden automaattisesti. Silloin päädytään helposti vain odottamaan tulevaisuutta ja sitä hetkeä kun harjoituksesta saadaan luvattu "palkkio". Riippumatta siitä tuleeko mitään palkkioita vai ei, joogaharjoitukseen voi helposti sortua sisällyttämään suoriutumisen aspektin, jolloin itse harjoituksessa ei olla tietoisesti syvällisesti läsnä, vaan jonkin lupauksen jahdissa, ehkäpä jopa tiedostamattaan. Tällaisen havaitseminen ja hyväksyminen omalla kohtaa voi olla hyvin haastavaa. Intensiivinen "henkinen harjoitus" vaikkapa joogan kautta voi olla vain erilainen tapa tuntea ylevyyttä ja ansaita henkisyyden mielikuvituspisteitä tililleen. Tämä ei mielestäni eroa paljoa vaikkapa maallisemmasta mahdollisimman suuren omaisuuden keräämisestä vailla loppua. Kumpikaan eivät välttämättä lopulta paikkaa tyhjyyden tunnetta ja tarvetta "tulla joksikin" ja löytää sisäistä harmoniaa. Se että jotkin harjoitteet koetaan "henkisiksi", ja vaikka ne antaisivatkin miellyttäviä ja mielenkiintoisia kokemuksia, ei usein kuitenkaan läheskään aina tiivisty syvän harmonian tunteeksi, jota ihminen usein itsensä ja muiden kanssa hakee. Pahimmillaan "henkinen harjoitus" voi olla omien syvimpien psykologisten ja ihmissuhdeongelmien ohituskaista - hienovarainen pakoilun, kieltämisen ja tukahduttamisen väline.
Hengitys ja asennoituminen joogassa
Fyysinen asanaharjoitus tuo siis minulle mahdollisuuden olla ajoittain syvällisessä keskittymisen ja läsnäolon tilassa, jota en koe saavuttavani niin hyvin monilla muilla liikuntalajeilla. Olen usein pohtinutkin, mikä joogassa on poikkeavaa. Yksi suuri tekijä lienee hengitys. Hengitys joogassa (pitkä ja kehoa laajentava hallittu hengitys nenän kautta sisään ja ulos pienen kohinaäänen kera) rauhoittaa hälyisää mieltä sekä ylijännittynyttä kehoa sekä auttaa löytämään kultaisen keskitien asanan tekemiselle: juuri sopiva määrä ponnistusta ja hallintaa. Joogan ajatusmalli omalla tasolla olemisesta antaa myös luvan levätä vapaasti jos suorittaminen menee yli, jolloin yleensä hengitys katkeilee, kiristyy ja muuttuu puuskittaiseksi puhinaksi. Yli- ja alisuorittamisen tiedostaminen, hyväksyminen ja toimenpiteiden saattaminen käytäntöön tilanteen muuttamiseksi ovat oleellinen osa joogaharjoitusta ja osa viehätystä miksi harjoitan yhä joogaa. Vastakohta tälle voisi olla mentaliteetti "no pain no gain" sekä "läpi harmaan kiven". Nämä asennoitumiset ja tavat harjoittaa voivat ajoittain olla tarpeellisia (etenkin jos tiedostaa itse selkeästi miksi niiden käyttöön päätyy eikä vain hyväksy purematta ajatusta siitä, että syy pohjautuu näiden ajatuksien ihailulle tämänhetkisessä yhteiskunnassamme) joogamatolla ja elämässä muutenkin, mutta mielestäni näiden käyttäminen jatkuvasti ei ole toimiva jooginen keino, jos se ei vie pitkällä tähtäimellä syvempään harmoniaan itsensä kanssa mielen ja kehon tasolla.
Jooga ja mindfulness
Ei varmaankaan yllätys, että mindfulness-meditaation ohjaaja pitää joogasta juuri siksi, että jooga voi olla mindfulnessin eli tietoisuustaitojen kyllästämää! Aiemmat kappaleet ovat jo aika selkeästi sivunneet tässä hetkessä tietoisesti olemisen ja tekemisen merkityksestä. Asanaharjoitus voi olla hitaahkon luonteensa ja jatkuvan kehon sekä hengityksen tarkkailun vuoksi erinomainen formaali, eli muodollinen tapa tehdä mindfulness-meditaatiota liikkeessä. Olen kirjoittanut mindfulness-harjoituksen tuomisesta myös muuhun liikuntaan, josta voit lukea lisää tästä. Yksinkertaistettuna, mutta tiedostaen että sanat eivät voi oikein kunnolla syvällistä tietoisuuskokemusta kuvata, kyse on siitä, että ollaan intensiivisesti läsnä kehon, hengityksen, mielen sekä ympäristön kanssa. Tämä voi olla eriasteista niin kutsuttua flow-tilaa, jossa itsensä, "minän", ikään kuin kadottaa ja tuntee olevansa täysin yhtä itsensä ja tekemisensä kanssa. Voi myös tuntua siltä kuin keho, hengitys ja mieli olisivat ikään kuin sulautuneita yhteen oman tietoisuuden tarkkaillessa tätä kaikkea. Sitä voi kuvailla myös yksinkertaisimmillaan (eikä piiruakaan yhtään vähäisempänä kuin muutkaan "tilat") tietoisuutena omista jalkapohjista tai havainto oman hengityksen äänestä. Tyypillistä on, että tietoinen läsnäolo tulee ja menee, välillä hyvin lyhyen aikaa, joskus pitempiä jaksoja kerrallaan. Harjoituksen tehoa, paremmuutta tai tietyssä mielessä edes toimivuutta ei voida mitata tällaisten tietoisuuden tilojen laadulla tai määrällä. Määrä ja laatu tuppaavat kuitenkin muuttumaan harjoituksen myötä.
Joogaliikkeiden myötä (etenkin kun harjoitusta on jaksanut jonkin aikaa harrastaa) tietoinen läsnäolon tuominen hetkeen tuntuu joskus jopa helpolta! Uskon että tämä on syy miksi monet hurahtavat joogaan. Monet näistä ihmisistä saattavat kokea tietoisen läsnäolon harjoittelun vaikkapa klassisen istumameditaation kautta haastavana (vaikka tämäkin harjoitusmuoto on yksi tärkeistä joogan muodoista laajemmin), mutta tilanne voi olla hyvin toinen liikkeessä. Muodollisen joogasalilla harjoittelun tulokset tietoisen läsnäolon mielessä alkavat mahdollisesti näkymään myös muussa elämässä pikkuhiljaa. Aina näin ei kuitenkaan käy eikä se haittaa. On mielenkiintoista toisinaan huomata, kuinka muutkin ominaisuudet kuin läsnäolo voivat heijastua joogasalin ulkopuolella: Joogasalilla itsensä kuuntelu ja armollisuuden osoittaminen kehoaan kohtaan alkaa näkymään muussa elämässä muiden ihmisten korostuneena kuuntelemisena ja empatiana. Aina näinkään ei kuitenkaan käy eikä sekään haittaa. Nämä ominaisuudet eivät välttämättä ilmene meissä yhtään sen mainittavammin, vaikka pyrimme niitä tarkoituksellisesti "kehittämään" ja vaikka tietyn joogatradition opit lupailisivat meille mitä tahansa. Ne ovat sisäsyntyisiä ja huomaamatta puhkeavat kukkaan kun olosuhteet ja aika ovat sopivia. Eikä siihen elämä kaadu tai joogaa tee väärin jos näin ei kuitenkaan käy. Jooga ei ole ainakaan minulle metodi täydellisten yli-ihmisten luomiselle, vaan yksi tie olla sinut ihmisyyden (oman itsensä) raadollisuuden ja toisaalta ihmeellisyyden ja kauneuden kanssa.
Ps. Tarpeellinen lisäys ja mukavan profaani huomio filosofisen liitelyn lisäksi miksi myös harrastan joogaa. Saattaa oikeasti kertoa enemmän kuin koko aiempi blogiteksti: Kyllähän keskimäärin joogaharjoituksen jälkeen on mahtava olo! :)
Avara Jooga: Jooga Oulussa yrityksille ja henkilöasiakkaille